Onko paloturvallisuus tekniikka- vai kestävyyslaji?
Kari on 72-vuotias suomalainen myöhäiskeski-ikäinen. Kevät on Karillekin puuhakasta aikaa. Pihaa saa laittaa ja pientä remppaa on talossakin. Oksia ja risuja ovat talven myrskyt jälleen repineet puista. Ne Kari on tavannut kaikkina näinä 30 vuotena polttaa jonakin kauniina keväisenä iltana. Niin hän tekee nytkin.
Tuli syttyy helposti, kun sytyttämisen kokemusta on kertynyt. Turvallisuustietoisena ihmisenä Kari on varannut tulen viereen pari ämpärillistä vettä, siltä varalta, että tuli yrittää livistää pakosalle. Tulen kohentamista varten hänellä on parimetrinen koivunvarsi ja takaliston alle pölkky paksumpaa koivua. Pölkylle on mukava istahtaa, tuijotella tuleen ja katsella kevääseen herännyttä pihamaata.
Kari ja vaimonsa Tiina ovat asuneet taloaan jo kolmisenkymmentä vuotta. Talo on teettänyt töitä, puuhaa ja askaretta ja mikä sen mukavampaa. Tuli roihuaa ja Kari katselee taloa. Yläkerran makuuhuoneen ikkunan alta lähtee palotikkaat kohta maankamaraa. Näyttää siltä, että tikkaat vähän repsottavat yläosastaan. Täytyykin tarkistaa, onko seinä haurastunut vaiko ruuvi vain retkahtanut irti.
Kuinka käy palotikkailta laskeutuminen?
Pari kesää sitten teini-ikää lähestyvä lapsenlapsi oli väen vängällä vaatinut, että palotikkaita täytyy testata. Varhaisnuorelle ei ollut homma eikä mikään vääntäytyä tikkaille ja laskeutua tikkaat alas. Karille homma oli aiheuttanut ähinää, mutta olipa hänkin päässyt kunnialla maahan asti. Jotenkin asia oli jäänyt häntä vaivaamaan. Kuinka laskeutuminen onnistuisi siinä tilanteessa, kun savu ja tuli tuuppisivat vauhtia ja kun paniikki vain yltyisi. Ja miten kävisi Tiinan, jonka polvien kuntoa olivat vuodet työelämässä järsineet.
Tiinalle pelkästään portaita kulkeminen oli hidasta hommaa. Hätätilanteessa portaiden ihan tavallisten portaidenkin laskeutuminen saattaa olla sitten jo kohtalokkaasti hitaampaa. Tiina tuskailikin useasti, että vaikka vanha rintamamiestalo olikin ihana ja idyllinen, niin alkoi siinä asumisessa olla jo haasteensakin.
Kuuluuko palovaroitin kellarista makuuhuoneeseen?
Tiina ilmestyy ovelle huutelemaan.
– Miten menee? Otatko kahvia?
Kari ei voi vastata muuta kuin että hyvin menee ja että kahvi maistuisi. Tiina häviää takaisin sisälle.
Kari pöyhii tulta ajatuksissaan. Jokunen kipinä innostuu nousemaan kevättaivaalle.
Kyllähän tässä vielä pärjätään, mutta mitenkähän kymmenen vuoden päästä. Onhan talon paloturvallisuutta toki parannettu. Palovaroittimet on kytketty sarjaan. Jos vaikka kellarissa syttyy palo, niin yläkerrankin varoitin intoutuu piippaamaan. Kyllä siinä pitäisi ehtiä Tiinan turvaan ja itse ehkä vähän alkusammuttamaankin. Sen Kari myöntää jopa jälkikasvulle, että kuulossa on pientä ongelmaa, varmaan soittoharrastukset aiheuttaneet. Eivät hänen korvansa kuulisi palovaroittimen piippausta kellarista, eivät ehkä alakerrastakaan.
Kuka vahtii paistinpannua?
Toinen juttu, joka on laitettu kuntoon, on liesivahti. Karin tai Tiinan muistissa ei kyllä ole vikaa, mutta miten lie aina välillä jää paistinpannu kärisemään itsekseen. Liesivahti on parikin kertaa joutunut tarttumaan tilanteeseen – kiljaissut kamalalla äänellään ja katkaissut virran liedestä.
Lastenlasten kanssa on monesti kuivaharjoiteltu sammutuspeitteen käyttöä. Varsinkin Tiina on tehnyt sammutuspeitteen kietomisen muka roihuavan kattilan ympärille taiteenlajin. Sitä Kari on tullut miettineeksi, että miten kummassa kuuden litran nestesammutin tuntuu nykyään painavalta.
Kestääkö kunto sammutushommissa?
Jonnekin syvälle Karin paloturvallisuusajatuksiin luikertelee omituinen olo. Jokin on nyt vialla. Kari hätkähtää ja katselee ympärille. Autotallin seinustalla palaa. ”Nyt menee talli! Ja tallin mukana hybridi!” Kari nappaa vesiämpärit käsiinsä ja rynnistää kohti autotallia. Liekit sihahtavat kiukkuisesti vedelle mutta eivät sammu likikään kokonaan. ”Letku, vesiletku!”, oivaltaa Kari ja kaivelee tallin avaimet taskusta. Onneksi letkun saa nopeasti hanaan kiinni ja kiskotuksi ulos. Tuli sammuu kuin sammuukin. Kari huohottaa raskaasti. Se oli lähellä!
Ja ei hittolainen, nyt näyttää nuotiokin villiintyneen. Kari kiskoo letkua tulta kohti, kompuroi ihan tasaisella maalla, mutta pysyy sentään pystyssä. Hän lorottaa liekit sammuksiin ja kastelee tuhkankin liejuksi. ”Etkä leviä enää!”
Tiina on ilmestynyt kahvimukeineen.
– Hyvin menee, hän sanoo.
Kari ei oikein tiedä, miten toisen sanoihin suhtautuisi.
– No, on meillä yhä sekä autotalli että auto, hän vastaa.
– Äijäpolo näyttää kaikkensa antaneelta, sanoo vaimo ja nyt Kari on varma, että äänessä on lämpöä.
– Ensi kevään taidan pakata risut peräkärryyn ja viedä jäteasemalle, tuumii Kari.
Kahvi ei maistu yhtään pahalta ja hiljalleen sydänkin rauhoittuu.
Artikkelin on kirjoittanut Turvallisuusviestinnän asiantuntija Juha Hassila Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.
Voitko hyödyntää tämä sivun tietoja?
Sinua voisi kiinnostaa myös
-
Keittiö – hoppuonnettomuuksien pesä
Keittiö on kodin onnettomuuksien pesä, kirjoittaa SPEKin Juha Hassila ja kannustaa meitä kaikkia kiireettömään kokkaamiseen - Tapaturmapäiv… -
Vältä univajeen vaarat
Jokaisella siitä lienee omakohtaisia kokemuksia – nimittäin univajeesta. Mieli on maassa, olo tokkurainen ja muistikin pätkii. Liikkuminen t… -
Huolehdi kesämökkisi paloturvallisuudesta ja vältä turhat mökkitapaturmat
Suomen kesään kuuluu mökkeily. Yksi turvallisen kesäloman kulmakivistä on tarkistaa mökin paloturvallisuustilanne. Huoltamalla tulisijat sek… -
Talvimökillä ei parane elellä pellit kiinni
Mökkiasumisesta on tullut monille aiempaa enemmän ympärivuotista ihanuutta. Talvimökki ei ole aivan samanlainen kuin kesämökki. Tulisijojen …