Pienillä teoilla suuri merkitys kodin sähköpalojen ehkäisyssä

Sähkölaitteesta alkaneen palon syynä on yleensä ihmisen huolimattomuus, käyttöohjeiden vastainen toiminta tai huollon laiminlyönti. Eniten vuonna 2024 kodeissa oli sähköliedestä tai -uunista alkunsa saaneita tulipaloja, kaikkiaan 820. Pienelektroniikan akuista ja latureista syttyi 110 paloa.

Viime vuonna eniten sähköpaloja syttyi pelastustoimen tietokannan mukaan sähköliesistä tai -uuneista, 820 paloa. Valaisimista sai alkunsa 180 paloa, sähköjohdoista ja kaapeloinneista 110, sähkökiukaista 100, mikroaaltouuneista 80, pyykinpesukoneista 60 ja lämmityslaitteista 60. Pienelektroniikan akku tai laturi oli merkitty syttymissyyksi 110 tapauksessa. Yhteensä sähkölaitteesta tai sähköasennuksesta alkaneita tulipaloja kirjattiin 2340 kpl.

Tee kodin sähköturvallisuuskierros yhdessä läheistesi kanssa

Sähkölaitteista alkavat tulipalot johtuvat usein ihmisen toiminnasta ja muista inhimillisistä tekijöistä, kuten huolimattomuudesta, virheellisestä käytöstä tai asennuksesta sekä laitteiden puutteellisesta huollosta. Lisäksi ihmisen toimintakyky vaikuttaa paloturvallisuuteen. Osaako esim. käyttää sähkölaitteita oikein, ymmärtääkö laitteiden käyttö- ja turvallisuusohjeita, kykeneekö vaihtamaan palovaroittimen pariston, hälyttämään apua tai poistumaan asunnosta hätätilanteessa. 

Kun huomaat, että läheisesi ei enää kykene käyttämään sähkölaitteita turvallisesti, voit käydä hänen kanssaan kodin vaaranpaikkoja läpi. Jos esimerkiksi lieden käyttö aiheuttaa jatkuvasti vaaratilanteita, voi sen kytkeä kokonaan pois käytöstä. Kuumenevat lamput kannattaa vaihtaa led-lamppuihin ja palovaroittimen toimivuus on hyvä tarkistaa testinapista. Tarkista, onko käytössä turhia ja väärissä paikoissa sijaitsevia jatkojohtoja. Pienillä toimilla voit lisätä oman ja läheisesi kodin sähköturvallisuutta.

Liesipalot edelleen yleisimpiä

Liedestä alkaneita paloja on vuodesta toiseen eniten. Liesipalon syynä on hyvin harvoin lieden vika vaan ihmisen huolimattomuus, varomattomuus tai kiire. Yleisin palon aiheuttaa lieden unohtuminen päälle tai sen kytkeytyminen päälle vahingossa, jolloin lieden päällä tai lähettyvillä olevat materiaalit syttyvät ja palo leviää yleensä rakenteisiin.

Näin vältät liesipalot:

  • Ole tarkkana, kun laitat ruokaa; älä tee monta asiaa yhtä aikaa.
  • Älä säilytä mitään lieden päällä.
  • Pidä lieden ympäristö vapaana tavarasta.
  • Älä jätä ruuantähteitä liedelle kattiloihin tai pannuihin houkuttelemaan lemmikkejä.
  • Vahdi lasten tekemisiä keittiössä.
  • Hanki liesiturvalaite.

Turvallinen akkujen lataus – vinkit palonehkäisyyn

Pienelektroniikan akuista ja latureista syttyneitä paloja syttyi viime vuonna noin 110 kpl. Akku- ja laturipaloja on kirjattu tietokantaan omana ryhmänään vasta muutaman vuoden ajan, ja niiden määrä on noussut vuosi vuodelta. Palojen määrä ei kuitenkaan ole kovin suuri suhteessa kodeissa olevien akkujen ja latureiden määrään.

Näin voit vähentää akkupaloriskejä:

  • Lataa akut aina käyttöohjeen mukaisesti.
  • Älä jätä laitetta latautumaan valvomatta, etenkään asuintiloihin.
  • Älä lataa paikassa, jossa on helposti syttyvää materiaalia ympärillä.
  • Irrota laite laturista, kun lataus on valmis.
  • Jos akku tai laite kuumenee, irrota laturin verkkojohto, jos sen voi tehdä turvallisesti.
  • Jos akku on turvonnut tai siinä on muita merkkejä mahdollisesta vauriosta, ei sitä enää saa ladata.

Kiuaspalon syynä useimmiten vieras esine tai pyykki kiukaan päällä  

Kiukaasta alkaneita paloja kirjattiin tietokantaan 100. Kiuaspalojen määrä on pysytellyt samoissa lukemissa viimeisen viiden vuoden ajan. Pyykin kuivattaminen saunassa ja kiukaalle kuulumattomat esineet ovat tavallisimpia palon aiheuttajia. Riskinä on, että kiuas laitetaan vahingossa päälle ja kiukaan ympärille tai päälle kasatut tavarat syttyvät. 

Saunojan muistilista:

  • Löylyhuone on tarkoitettu saunomista varten, ei varastotilaksi eikä pyykinkuivaushuoneeksi.
  • Tarkista, ettei sähkökiukaan päällä tai lähellä ole mitään tavaraa, kun laitat saunan päälle.
  • Kiukaan etäkäynnistys on aina riski. Kannattaa olla kotosalla, kun laittaa kiukaan päälle.
  • Kiukaat vanhenevat käytössä. Seuraa kellokytkimen ja termostaatin toimintaa. Jos laite ei toimi oikein, kutsu sähköasentaja paikalle.

Valaisinpalot kolmanneksi yleisimpiä sähköpaloja

Valaisimesta alkaneita paloja oli viime vuonna 180. Valaisinpalojen määrä ei ole vähentynyt, vaikka valaisintekniikka on kehittynyt turvallisempaan suuntaan. Esimerkiksi hehku- ja halogeenilamput ja perinteiset loisteputket ovat poistuneet markkinoilta. Valaisinpalo voi johtua esim. viallisesta loisteputkesta tai sen sytyttimestä. Valaisin, joissa on kuuma valonlähde (lamppu), voi aiheuttaa syttymisen kaatuessaan, irrotessaan kiinnityksestä tai pudotessaan.

Keinoja valaisinpalojen vähentämiseen:

  • Suosi led-valaistusta; ledit eivät kuumene, kuten halogeenit tai hehkulamput.
  • Varmista, että siirrettävät valaisimet on sijoitettu ja kiinnitetty niin, etteivät ne voi kuumentaa ja sytyttää lähellä olevaa materiaalia.
  • Tarkista, vilkkuvatko loisteputket. Vaihda tarvittaessa lamput ja sytyttimet.

Teksti: Paula Kuusio, viestintäasiantuntija ja Jukka Lepistö, ylitarkastaja

Tukes Kuvat: Tukes

Voitko hyödyntää tämä sivun tietoja?

Sinua voisi kiinnostaa myös

© Kotitapaturma.fi