Ruhjeita ja murtumia – työikäiset liukastelevat itsensä pitkille sairaslomille
Tyypillisimmät talviaikaan tapaturmapoliklinikalle hakeutuvat liukastumispotilaat ovat työikäisiä ja perusterveitä. Vamma on sattunut heille työmatkalla tai vapaa-ajalla jalkaisin liikuttaessa. Nilkka- tai sääriluun murtumat voivat viedä potilaan pitkällekin sairaslomalle.
Eteläisessä Suomessa talvisää ei vielä ole ollut sellainen, että tapaturmapoliklinikalla olisi ollut ruuhkaa. Osastonylilääkäri Lauri Handolin Töölön sairaalasta kertoo, että joitain liukastumispotilaita on hoidettu, mutta niin sanotusti ruuhkapiikkiä ei ole havaittu.
”Tyypillisimmät vammat kohdistuvat nilkkaan, sääreen, ranteeseen tai olkapään alueelle. Liukastumisista aiheutuneet vammat ovat yleensä ruhjeita kuten mustelmia tai vääntymisiä ja venähdyksiä sekä murtumia”, Handolin sanoo.
Vakavampia vammoja sattuu onneksi harvemmin. Handolinin mukaan nilkka- tai sääriluun murtumat voivat viedä työikäisen potilaan jopa kahdeksi, kolmeksi kuukaudeksi sairaslomalle.
Liukas pinta yllättää ulkoilijan
”Liukastuminen on yleensä puhtaasti tapaturma. Liukkautta lenkkipolulla tai kadulla ei ole havaittu pakkaslumen alta, tai koira nykäisee yhtäkkiä ulkoiluttajan hihnan päässä nurin”, Lauri Handolin kertoo.
Pahin keli onkin liukas tienpinta, jonka päälle on satanut tuoretta pakkaslunta. ”Se näyttää turvalliselta ja siksi se yllättää. Sen sijaan peilikirkkaalla jäällä moni osaa liikkua varovasti”, sanoo Handolin.
Jonkin verran tapaturmapoliklinikalla hoidetaan myös viikonlopun illanvietoissa syntyneitä, liukastumisen aiheuttaneita vammoja. ”Silloin ei ehkä ole käytössä pitävimmät kengät tai tarkkailla kulkuväylien kuntoa niin huolellisesti kuin päiväsaikaan”, sanoo Handolin.
Kirjoittaja: Maija-Reetta Mannismäki