Paloturvallisuus

Tulipalo saa usein alkunsa valvomattomasta ruoanlaitosta, huolimattomasta tupakoinnista tai lasten tulitikkuleikeistä. Tulipaloja voidaan ehkäistä huolellisuudella ja valvomalla tulta ja sähkölaitteita, kun ne ovat päällä.

Jokaisen tulee huolehtia paloturvallisuudesta

Joka päivä palokunta hälytetään keskimäärin kahdeksaan kotiin, ja noin kolmanneksessa tapauksista hälytykseen on johtanut lieden valvomaton käyttö. Valtaosa kotien tulipaloista on ehkäistävissä huolellisuudella ja kodin laitteiden käyttöohjeita noudattamalla.

Suurin osa kotien tulipaloista liittyy sähkölaitteiden käyttöön. Sähkölaitteet ovat turvallisia, kunhan niitä ei jätä toimimaan yksinään ja noudattaa niiden käyttöohjeita. Viallinen sähkölaite on poistettava käytöstä tai vietävä huoltoon. Älä jätä laitteita latautumaan itsekseen esimerkiksi yöksi. Eniten kotien paloturvallisuutta horjuttaa lieden valvomaton käyttö. Joka kolmas asuntopaloista johtuu siitä, että liesi on jätetty päälle valvomatta tai lieden päällä on syttyvää materiaalia.

Havaitse tulipalo ajoissa – pidä palovaroittimesi toimintakunnossa. Vaihda paristot palovaroittimiin kerran vuodessa, esim. Palovaroitinpäivänä 1.12. tai kevään ensimmäisenä mökkipäivänä.

Tulipalojen syttymistä voi ehkäistä

Elävä tuli edellyttää jatkuvaa valvomista. Kynttilät on syytä sammuttaa, kun huoneesta poistutaan. Takkakin kaipaa vahtimista, ja tulitikut on pidettävä poissa lasten ulottuvilta. Päihtyneenä altistuu helpommin palotapaturmille ja myös tulipalosta selviytyminen on hankalampaa. Päihteiden vaikutuksen alaisena kaikki tulen ja kuumennettavien esineiden käsittely on suotavaa jättää mahdollisimman vähäiseksi. Sohvalla tai sängyssä ei pidä tupakoida.

Kotona ei ole hyvä säilyttää suuria määriä tarpeetonta tavaraa. Tavarat pahentavat tulipalotilannetta ja voivat vaikeuttaa poistumista turvaan. Palovaarallisten aineiden säilyttäminen huoneistokohtaisissa varastoissa on kokonaan kielletty. Asunnoissa ja autotalleissa niiden säilyttämistä on rajoitettu.

Palovaroitin havaitsee alkavan tulipalon. Asunnon jokaisen kerroksen jokaista alkavaa 60 m2 kohden on oltava vähintään yksi palovaroitin. Järkevintä on sijoittaa palovaroitin jokaiseen makuuhuoneeseen ja eteiseen. Palovaroittimen paikka on keskellä kattoa yli puolen metrin päähän seinästä, nurkasta tai kattopalkista. Keittiöön, kylpyhuoneeseen ja tulisijan lähelle palovaroitinta ei kannata kiinnittää virhehälytysten välttämiseksi. Myös vapaa-ajan asunnon palovaroittimien riittävyydestä ja toimivuudesta on tärkeää huolehtia. Palovaroitin toimii vain, jos paristossa on virtaa. Varoittimet kannattaa uusia 5–10 vuoden välein.

Sammuta, rajoita ja pelastaudu

Aikaa pelastautumiseen on usein vain kaksi–kolme minuuttia tulipalon syttymisestä. Palokunta saapuu palopaikalle parhaimmillaan kuuden minuutin kuluessa siitä, kun palosta on tehty hätäilmoitus; yleensä aikaa kuluu huomattavasti enemmän. Ikääntyneiden ja fyysisesti tai psyykkisesti sairaiden ihmisten mahdollisuuksiin selvitä tulipalotilanteessa on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Mahdollisuudet selviytyä tulipalosta ja ehkäistä sen aiheuttamia tuhoja ovat paremmat, jos on etukäteen miettinyt, miten toimii palon sattuessa.

Kodissa on hyvä tehdä pelastautumissuunnitelma ja merkitä siihen, mitä eri reittejä pitkin kodista pääsee ulos. Myös alkusammutustaidot on hyvä hallita. Hanki kotiisi alkusammutusväline, esim. sammutuspeite tai käsisammutin, ja opettele käyttämään niitä. Jos tuli pääsee irti, yritä sammuttaa se, jos voit tehdä niin itseäsi vaarantamatta. Jos palo ei sammu, rajoita sitä sulkemalla ovet poistuessasi turvaan. Pelasta vaarassa olevat. 

Älä mene savuiseen rappukäytävään

Kerrostalot on rakennettu niin, ettei tulipalo leviä helposti asunnosta toiseen. Jos omassa asunnossa palaa, poistu ulos portaita pitkin ja sulje ovet perässäsi. Älä koskaan mene savuiseen rappukäytävään. Jos rappukäytävässä on savua, pysy omassa asunnossasi, pidä ulko-ovi kiinni ja tuki tarvittaessa oven raot, ettei savua pääsisi asuntoosi. Soita hätänumeroon 112 ja odota pelastajia parvekkeella tai avoimen ikkunan ääressä.

Pelastustie on ajotie, jota käyttäen hälytysajoneuvot pääsevät hätätilanteessa riittävän lähelle rakennusta. Pelastustielle ei saa pysäköidä autoja, kasata lunta, laittaa valaistuspylväitä, istutuksia eikä mitään muutakaan liikennettä estävää.  

Näin vähennät kotisi tulipalovaaraa

  • Älä jätä liettä tai uunia päälle valvomatta tai säilytä lieden päällä palavaa materiaalia.  
  • Käytä astian- ja pyykinpesukonetta vain silloin, kun olet kotona.  
  • Noudata sähkölaitteiden käyttö- ja huolto-ohjeita. 
  • Älä lataa sähkölaitteita valvomatta, esim. öisin.  
  • Valvo aina palavia kynttilöitä ja takkaa.  
  • Älä kuivata pyykkejä löylyhuoneessa.  
  • Älä tupakoi sängyssä tai sohvalla.  
  • Huolehdi, että kotiisi on asennettu riittävästi palovaroittimia, ja että ne toimivat.  
  • Pidä alkusammutusvälineet helposti saatavilla ja opettele niiden käyttö. 

Lue lisää

  • Turvallinen koti

    Kodeissa sattuu vuosittain yli 300 000 tapaturmaa. Jo pienillä teoilla voi parantaa kodin turvallisuutta ja ehkäistä tapaturmia. Jokaisessa kodissa on hyvä olla myös ensiapulaukku.

  • Turvallisuustestit

    Kodin, mökin ja lasten turvallisuutta voi parantaa jo pienillä muutoksilla. Turvallisuuden tarkistuslistojen avulla voit selvittää, kuinka turvallinen sinun ympäristösi on. Voit myös jakaa testien tuloksia sosiaalisessa mediassa.

Voitko hyödyntää tämä sivun tietoja?

© Kotitapaturma.fi