Tukehtumistapaturmien ehkäisy
Osa tukehtumiskuolemista johtuu sairaskohtauksista, mutta valtaosa tukehtumisista tapahtuu ruokailun yhteydessä. Päihtyneisyys lisää tukehtumisvaaraa. Jos ruokailuseurueessasi joku alkaa äkillisesti kakoa ja vaikuttaa, ettei hän pysty puhumaan tai hengittämään, toimi nopeasti (ks. Suomen Punaisen Ristin ensiapuohjeet).
Tukehtumisvaaraa voi vähentää keskittymällä ruokailuun, syömällä tarpeeksi pieniä paloja kerrallaan ja pureskelemalla huolellisesti.
Lasten tukehtumistapaturmien ehkäisyssä tärkeää on kiinnittää huomiota lelujen turvallisuuteen ja noudattaa lelupakkauksen ikärajasuosituksia. Pienet esineet tulee pitää poissa pienten lasten ulottuvilta ja opettaa isommat lapset pitämään pieniä osia sisältävät lelunsa poissa nuorempien ulottuvilta. Myös muovipussi ja -kelmut on hyvä säilyttää lasten ulottumattomissa.
Tukehtumisvaaran välttämiseksi vauva tulee nukuttaa selällään ja opettaa lapsi pienestä pitäen istumaan paikallaan syömisen aikana. On hyvä huolehtia, ettei lasten leikeissä ole naruja tai nyörejä, ja ettei lapsi leiki kiipeilytelineissä tai keinuissa pyöräilykypärä päässään. Ennen kaikkea lapsia tulee aina valvoa.
Tukehtuvan aikuisen auttaminen
Tunnista tilanne ja toimi nopeasti. Asetu autettavan taakse ja taivuta hänen ylävartaloa alaspäin. Lyö kämmenellä autettavaa napakasti lapaluiden väliin 5 kertaa. Jos lyönnit eivät auta, soita hätänumeroon 112. Tee seuraavaksi Heimlichin ote. Aseta kätesi autettavan ympäri pallean kohdalle, siten että alempi käsi on nyrkissä ja toinen käsi sen päällä. Nykäise voimakkaasti itseesi päin viisi kertaa. Jatka ensiapua toistamalla viisi lyöntiä lapaluiden väliin ja viisi nykäisyä. Jos autettava menee elottomaksi, aloita painelu-puhalluselvytys. Katso liittyvistä linkeistä ohjeet tukehtuvan aikuisen, lapsen tai vauvan auttamiseen.
Tukehtumistapaturman välttämiseksi
- Syö ja syötä sellaista, mikä on helppo niellä.
- Vahdi lasten leikkejä ja huolehdi, ettei leluissa ole pieniä, irtoavia osia.
- Tunnista tukehtumisriskissä oleva.
- Opettele tukehtuvan ensiaputaidot.
- Auta tukehtuvaa, älä jää toimettomaksi.
Lue lisää
-
Päihteiden käytön aiheuttamat tapaturmat
Humalassa alttius tapaturmille kasvaa: harkintakyky heikkenee ja impulsiivisuus ja riskinotto lisääntyvät. Päihteiden käyttö lisää riskiä niin myrkytys-, palo-, hukkumis-, kaatumis-, tukehtumis- kuin liikuntatapaturmiin. Runsas 7 …
-
Turvallisuustestit
Kodin, mökin ja lasten turvallisuutta voi parantaa jo pienillä muutoksilla. Turvallisuuden tarkistuslistojen avulla voit selvittää, kuinka turvallinen sinun ympäristösi on. Voit myös jakaa testien tuloksia sosiaalisessa mediassa.